Parhaat pelit vuonna 2013

Vuoden parhaat 2014 pelit

On taas se aika vuodesta, kun tulee listata vuoden parhaat pelikokemukset. Eli tulee siis muistaa, että tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, enkä ole läheskään kaikkia vuoden aikana julkaistuja pelejä pelannut ja omat kokemukseni lisäksi rajoittuvat PS3, PS4, PC ja 3DS akselille. Enkä tässä artikkelissa turhia kirjoittele näistä peleistä, kunhan nyt vain listaan parhaat kokemukseni 2013.

Nimeän parhaan pelin 2013 perusteluineen, mutta loput on vain randomissa järjestyksessä, mutta nämä ovat pelit joita olen tänä vuonna pelannut ja joista olen myös eniten nauttinut.

Vuoden peli 2013 – GRAND THEFT AUTO V (PS3)

gtaonline_art_1920x1080

Sanon, että vuoden peli on GTA V PlayStation 3:lla. Ja miksi? No siksi, että tähän peliin on tänä vuonna minulta kulunut eniten aikaa pelatessa ja olen käytännössä nauttinut jokaisesta sekunnista, jos ei nyt lasketa pelin pieniä vikoja, kuten surkeaa ruudunpäivitystä tai semi-kankeita kontrolleja gun-playssa, koska preffaisin todellakin hiirtä.

Vioistaan huolimatta tästä pelistä olen todellakin nauttinut tänä vuonna eniten. Pelasin kampanjan kolmeen kertaan läpi eri tyyleillä, tein ne vajaat pari miljardia per hahmo ja olen pistänyt pelin online-moodiin tuntikaupalla aikaa ja en ajatellut lopettavani ihan heti sen pelaamista ja tämä siis on paljon sanottu minulta, joka ei juurikaan edes koske yleensä pelien päälle liimattuihin online komponentteihin. Esim. rakastan uutta Tomb Raideria, mutta en ole käynytkään kokeilemassa sen moninpeliä, koska ei voisi vähempää kiinnostaa. Tomb Raider oli muuten toinen vaihtoehto omaksi vuoden pelikseni, mutta GTA V:stä olen nauttinut vielä hieman enemmän.

  • + Online moninpeli
  • + Pelin sisäinen pörssi
  • + Ajotuntuma ja autojen fysiikat
  • + Tehtävien arvosanat ja mahdollisuus hypätä tehtävien yli
  • + Graafinen yksityiskohtaisuus näin vanhalle alustalle
  • + Enginellä pyörivät välivideot
  • – Ei vieläkään pörssiä online moodissa
  • – Usein liian alhaiseksi tippuva ruudunpäivitys
  • – Manuaalinen tähtääminen padilla

TOMB RAIDER (PC) – Pitkän sarjan onnistunut uudelleen käynnistys

tombraider

Täytyy heti kättelyssä kertoa, että Lara Croft on suosikki videopeli hahmoni kautta aikain. En ole ehkä suurin Tomb Raider fani ikinä, koska koin vanhat pelit turhauttaviksi, mutta Lara Croftista hahmona olen aina pitänyt.

Muistan ensimmäistä Unchartedia pelatessani ajatelleeni, että näin pelaavan Tomb Raider pelin kun saisi, jota tähdittäisi suosikki hahmoni Lara Croft ja miten kävikään, toiveeni toteutui. Uusi Tomb Raider pelaa aivan kuten Uncharted ja lisää hieman akrobatiaa tähän hyväksi havaittuun kaavaan.

Lopputuloksena on yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä mielestäni, Lara Croft Tomb Raider pelissä, jota itseasiassa pystyn pelaamaan turhautumatta ja ihan koko pelin läpi nauttien joka sekunnista.

  • + Graafinen ulkoasu kokonaisuudessaan
  • + Enginellä pyörivät välivideot
  • + Tähtääminen hiirellä
  • + Jousipyssy ja stealth-play
  • – Lara ei näytä tarpeeksi Laralta
  • – Aseiden äänet ovat ponnettomia paitsi haulikko

GRAN TURISMO 6 (PS3) – Hyvä jäähyväinen 7. sukupolvelle

gt6
Gran Turismo pelit PlayStation 3:lla on jakanut mielipiteitä ja ehkä itsekin on tullut vähän petyttyä joihinkin asioihin kahdessa viimeisimmässä Gran Turismo pelissä, mutta tästä huolimatta Gran Turismo 6 onnistui luomaan minulle sen legendaarisen ”Gran Turismo fiiliksen”, joten ei peli voi olla kovinkaan huono ja tähän lisäksi monet moninpelitilan ongelmista on tipotiessään, kyllä kelpaa pelin PS4 inkarnaatiota odotellessa!

  • + Grafiikat premium sisällössä
  • + Hyvin naamioidut latausajat
  • + Loistava ääniraita
  • + Uskottavimmat fysiikat ikinä konsolisimulaatiossa
  • + Loistava pelattavuus niin padilla kuin myös ratilla
  • + Autojen valtava määrä
  • + Online moninpeli toimii sulavasti
  • – Standardit autot edelleen mukana
  • – Keski- ja takamoottoristen autojen fysiikat on rikki
  • – Ei taaskaan Machine Test-tilaa julkaisussa

BIOSHOCK INFINITE (PC) – Uskomattoman kaunis

bioschocinfinite

Bioshock Infinite on ensimmäinen Bioshock sarjan peli mitä olen pelannut, joten minulla ei ole mitään mihinkä verrata tätä, mutta minä nautin tästä pelistä ihan sinä itsenään. Erityismainintana pelin art style on suorastaan eeppinen, joka saa unohtamaan hetkeksi pelin keskinkertaisen gun-playn.

  • + Graafinen ulkoasu on loistava (art style)
  • + Todella hyvä ja tunnelmallinen juoni/maailma
  • + Ääninäyttely
  • + Onnistuu luomaan maailman tutkimisen halun
  • – Gun-play on keskinkertaista
  • – Kaatuilee jatkuvasti vieläkin/tekninen toteutus

THE LAST OF US (PS3) – Terävintä kärkeä elokuvamaisesta tarinankerronnasta peleissä

tlou

The Last Of Us todella näyttää mihin vanha PlayStation 3 teknisesti pystyy taitavissa käsissä. Itse peli on tämän konsolisukupolven mitä tunnelmallisempia eepoksia. Harmittavasti itse pelaaminen ei yllä yhtä laadukkaalle tasolle. Peli kärsii välillä turhan alhaisesta ruudunpäivityksestä sekä erittäin oudoista kontrolleista jopa konsolilla tämän genren peliksi. Kunnollisesta hiiri ohjauksesta nyt puhumattakaan ja sanoisinkin, että The Last Of Us olisi parhaimmillaan PC:llä, jossa on potkua pyörittää tämän näköinen peli sulavasti ja luontevat näppäimistö ja hiiri kontrollit.

Pelin viat huomioon ottaen The Last Of Us on silti yksi tämän vuoden parhaita kokemuksia.

  • + Näyttää graafisesti mihin Playstation 3 pystyy
  • + Erittäin hyvin kirjoitetut hahmot
  • + Mahtava ääninäyttely ja äänisuunnittelu
  • + Juoni ylipäätään ja varsinkin pelin loppu
  • + Hiiviskely/stealth tapot
  • – Kontrollit voisi olla paremmatkin/kehno gun-play
  • – Ruudunpäivityksen hitaus saattaa välillä johtaa kuolemaan
  • – Turhan lineaarinen joissakin kohdissa
  • – Vihollisten tekoäly ei noteeraa Ellietä ollenkaan, tuhoaa pelin tunnelmaa

ASSASSIN’S CREED 4: BLACK FLAG (PS4) – Tuore lähestymistapa paikallaan polkevaan sarjaan

Assassins-Creed-IV

En ole todellakaan mikään Assassin’s Creed pelien ystävä. Eka peli oli aikanaan loistava, mutta sekin jäi kesken monesta uudelleen yrityksestä huolimatta, mutta sarjan uusin osa Black Flag sijoittaa homman keskelle merirosvojen kulta-aikaa Karibialla ja tämän aiheen suuri fani olen, joten päätin antaa tälle pelille mahdollisuuden. Sekä oli vähän turhan vähän valinnanvaraa PlayStation 4:n julkaisussa, joten se auttoi tämän pelin hyväksi hieman. Sanottakoon suoraan, että jos Watch Dogs olisi ollut julkaisupeli niin, kuin alun perin piti niin tämä olisi jäänyt hyllyyn.

En ole peliä vielä kokonaan pelannut, mutta tähän asti se on yksi parhaista tänä vuonna lähinnä jo mahtavan ääninäyttelyn ja dialoginsa ansiosta. Assassin’s Creed 4: Black Flag onnistuu todella luomaan Karibian merirosvo tunnelman hyvin. Tätä auttaa myös aikaisempaa lyhkäisemmät Animus-kohtaukset, mikä on iso plussa pelille.

  • + Merirosvot aiheena on mahtava
  • + Kontrollit ovat sulavat ja pelin karttaa on nopea käyttää DS4:sen kosketusalustalla
  • + Graafinen ilme ja trooppiset maisemat miellyttää silmää
  • + Animus-kohtauksia on vain vähän, auttaa pitää pelin tunnelmaa yllä
  • – Animus-kohtauksia on silti liikaa, kun niitä on edes yksi, riikkoo pelin tunnelmaa
  • – Vapaajuoksukontrollit aiheuttavat välillä kuolemia ja tehtävän epäonnistumisia, kun tuli juostua väärään paikkaan

SAINTS ROW IV (PC) – Jaksaa viihdyttää edelleen

saintsrowiv

Saints Row: The Third oli peli johon rakastuin noin vuosi sitten, kun ostin sen Humble Bundle-diilin yhteydessä. En odottanut peliltä paljoa, mutta se tarjosi yli 120 tuntia laatuviihdettä minulle. Kahta ensimmäistä osaa en ole pelannut ja tuskin tulen ihan heti pelaamaankaan.

Joten luonnollisesti minulla oli korkeat odotukset sarjan neljänneltä osalta, jotka eivät oikeastaan ihan täyty, mutta silti Saints Row IV on onnistunut viihdyttämään 27 tunnin edestä tähän mennessä, kyllä 27 tuntia, numerot eivät valehtele. Peli ei ole niin hyvä, kuin kolmonen oli, mutta silti hyvää viihdettä ja peli näyttää hyvältä ja pelaa PC:llä todella hyvin.

  • + Gaafinen ulkoasu tyydyttää (art style)
  • + Tähtääminen hiirellä
  • + Todella viihdyttävää parodiaa monesta aiheesta kampanjassa
  • – Puuduttavat ja tylsät sivutehtävät
  • – Ei edelleenkään täyttä alastomuutta vaikka peli on K-18
  • – Hieman liikaa vedetty överiksi
  • – Melee BEATDOWN-tapot poissa

RESIDENT EVIL 6 (PC) – Resident Evil: The Mercenaries Edition

re6
Peli joka julkaistiin jo vuonna 2012, mutta fakta, että PC-versio julkaistiin vasta maaliskuussa tänä vuonna tekee tästä itseasiassa vuoden 2013 pelin PC:llä. Pelasin tämän alun perin jo 2012 joulukuussa läpi PS3:lla, mutta sittemmin pelin The Mercenaries-moodia varten hommasin pelin myös PC:lle, koska peliä on paljon parempi pelata, kun voi tähdätä hiirellä niin osuukin yli 90% ajasta mitä pelin tilastoja on uskominen.

Jep, peli on hintansa arvoinen vain ja ainoastaan The Mercenaries-moodin ansiosta. Jos Resident Evilin juonikiemurat kiinnostaa niin peli saattaa olla yhden läpipeluun arvoinen. Resident Evil 6 on tässä listassa vain siksi, että on fakta, että se on yksi minun eniten pelaamistani peleistä tänä vuonna.

  • + Tähtääminen hiirellä
  • + Mercenaries-moodi on puhdasta kultaa viihteenä, varsinkin kaverin kanssa
  • + Hyvän näköiset hahmot/tekstuurit
  • + Left 4 Dead hahmot Mercenaries-moodissa
  • + Gun-play yleensä ja aseiden äänet
  • + Voi vihdoinkin liikkua ja ampua samaan aikaan, sekä ladata asetta liikkuessa
  • + Ääninäyttely/äänisuunnittelu
  • – Rumat tekstuurit kaikkialla muualla paitsi hahmoissa
  • – Kampanja/pelisuunnittelu on täyttä paskaa pelillisesti (juonen takia ehkä kannattaa pelata)
  • – PC-kontrollit on todella kummalliset ja on aseteltu konsolimaisesti, ei todellista vapaata määrittelyä, onneksi hiiri toimii pelissä kuten pitää
  • – Julkaisu puoli vuotta konsoleiden jälkeen, tekee tästä 2013 pelin PC:llä

THE LEGEND OF ZELDA: A LINK BETWEEN WORLDS (3DS) – A Link To The Past, kirjaimellisesti

tlozalbw

Erityismainintana The Legend Of Zelda: A Link Between Worlds Nintendo 3DS:llä. Juu ostin 3DS XL erikoisversion tätä peliä varten ja ihan keräilymielessä, mutta itse peli on myös loistava ja tuo takaisin legendaarisen Zelda pelityylin. En ole saanut upotettua vielä paljon aikaa peliin, mutta voin sanoa, että peli on hyvä ja yksi mihin tulen tuhlaamaan paljon aikaa tulevaisuudessa.

  • + Legendaarinen Legend of Zelda pelityyli
  • + 3D-efekti on oikeasti hyvä
  • + Ei kädestä kiinni pitoa
  • – 3DS:llä pelaaminen puuduttaa jo tunnissa
  • – Tämän pelin kuuluisi olla Wii U:lla

Siinä oli lista vuoden 2013 minun mielestäni parhaista peleistä, ainakin niistä mitä olen pelannut. Toivottavasti vuoden päästä saadaan enemmän PlayStation 4 pelejäkin listaan. Sekä myös laadukkaampia PC-versiota peleistä. Sitten on myös yksi tänä vuonna julkaistu peli jota en ikävä kyllä tämän vuoden puolella päässyt pelaamaan ja se on Beyond: Two Souls. Peli on minulla nyt tilauksessa, kun onnistuin löytämään sen edulliseen 25 euron hintaan, joten pian, mutta ei ehtinyt tähän listaan. Hyvää uutta vuotta 2014 kaikille lukijoille!

3 thoughts on “Parhaat pelit vuonna 2013”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *