Parhaat The Game Awards ’14 -trailerit

The Game Awards 2014 järjestettiin jälleen kerran perjantaina joulukuun 5.  päivä Las Vegasissa, Nevadassa Yhdysvalloissa.

Täytyy heti kättelyssä sanoa, että en edes vaivautunut itse tapahtumaa katsomaan viime vuoden katastrofaalisen epic fail -shown jälkeen ja varsinkin kun palkintokategoriatkin oli jo niin typeriä, että laitetaan urheilupelit ja kilpa-ajopelit samaan kategoriaan niin jotain amatöörimäistä puuhastelua siinä on menossa. NBA koripallosimulaatio ja Mario Kart samassa kategoriassa? Oikeasti?

Oli itse show kuinka paskaa tahansa niin jotenkin sinne on taas onnistuttu hommaamaan kasa ns. world premiere-trailereita peleistä, joten otetaan katsaus niihin. Eli listaan alle omasta mielestäni ne parhaimmat ja mielenkiintoisimmat.

Metal Gear Online

Metal Gear Online on siis tulevaan Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -pelin kylkeen pultattu online komponentti, eli kun ostat MGSV:n niin pääset käsiksi myös Meta Gear Onlineen.

Tämä oli varmasti koko shown mielenkiintoisin julkistus ja trailerilla olevan toiminnan perusteella koittamisen arvoinen, varsinkin kun ei erikseen tarvitse ostaa mitään, vaan sitten kun on pelin yksinpelikampanjan tahkonut lävitse niin antamaan online-komponentille mahdollisuus.


MGSV : Metal Gear Online – Trailer World… by MetalGearSolid_be

The Legend of Zelda Wii U gamelplay demonstraatio

Tämä ei ole varsinainen traileri, mutta tällä muutaman minuutin videolla itsel Zeldan ja lukuisten Nintendo pelisarjojen Shigeru Miyamoto ja Zelda-tuottaja Eiji Aonuma esittelevät Wii U:lle tulevaa The Legend of Zelda -peliä.

Videolla myös paljastuu, että uusi Star Fox julkaistaan Wii U:lle vielä ensi vuonna ennen Zeldaa.


The Legend of Zelda – Gameplay Game Awards 2014 by Gamekult

Until Dawn

Tässä on yksi niistä mielenkiintoisimmasta trailereista mitä tapahtumassa nähtiin. Until Dawn on siis selkästi Heavy Rain-tyyppinen peli, joka siis perustuu täysin Quick Time Eventteihin (QTE). Ainakin tämän trailerin perusteella ja se on niin kauan ok, kun peli on rakennettu samaan tapaan pelattavaksi, kun Heavy Rain tai Beyond: Two Souls.

Olenkin Heavy Rainista asti toivonut saavani muitakin pelejä, jotka pelaa tällä tavalla ja vihdoinkin on tulossa jotain mielenkiintoista tällä rintamalla. Until Dawn on siis selkeästi slasher-elokuvaimen kauhupelikokemus. En malta odottaa!


Until Dawn – Game Awards 2014 Trailer by Gamekult

Godzilla The Game

Godzilla The Gamesta näytettiin vain erittäin stailattu teaser traileri, mutt silti se sai hypen käyntiin ainakin omassa mielessäni, sillä Godzilla pelejä on tullut viimevuosina aivan liian vähän. Sehän on selvää, että tämä poikii uuden elokuvan johdosta, mutta se ei tarkoita onneksi sitä etteikö peli voisi olla hyvä. Kunhan siinä pelataan itse monstereilla ja saa pistää joka paikan matalaksi, eikä peli nojaudu liikaa itse elokuvan tapahtumiin niin luvassa on viihdyttävää Godzilla toimintaa.


Godzilla The Game Reveal Trailer – The Game… by VGNetwork

The Order: 1886

Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että mitä enemmän tästä pelistä näytetään matskua niin sitä vähemmän mielenkiintoiselta se näyttää, mutta päätin nyt sisällyttää tämän cinemaattisen CGI-trailerin vielä tähän, koska kuitenkin tämä on ainakin vielä toistaiseksi eniten odottamieni pelien listalla.


The Order 1886 : trailer The Game Awards by Gameblog

Human Element

Human Element gameplay? -traileri/teaseri näytti sillain semisti kiinnostavalta, mutta paha sen enempää sanoa, kun ei oikeastaan vielä tiedä mistä ihmeestä tässä oli kyse. Se sisälsi ensimmäisen persoonan actionia kuten monttupyörällä ajoa sekä ammuskelua.


Human Element – Teaser The Game Awards 2014 by Gamekult

Lara Croft and the Temple of Osiris

Ne jotka on seurannut tätä blogia tai Youtube-kanavaani pidempään tietävätkin, että olen huikea Lara Croft-fani joten tämä saa veren virtaamaan suonissa helposti. Kyseessä on siis jälleen kerran isometrinen “dungeon crawler” yhteistyöpelin merkeissä.

Pelissä on tällä kertaan neljän pelaajan co-op-tila, kun edellisessä osassa Lara Croft and the Guardian of Light -pelissä oli vain kahden pelaajan. En malta odottaa tätä!

Bloodborne – Co-op gameplay -traileri

Bloodborne näyttää edelleen todella mielenkiintoiselta ja oikeastaan omassa päässäni hypeä lisää pelin yhteistyötila. Kunpa vain olisi kaveri, jonka kanssa tätä pelata sitten joskus. Tulen ehdottomasti käymään tämän pelin läpi myös tulevalla Youtube-kanavallini, joka keskittyy nimenomaan verisiin aikuisemmalle yleisölle suunnattuihin peleihin.


Bloodborne – Gameplay The Game Awards 2014 by Gamekult

Untitled Hazelight Game

Tämä peli on siis The Brothers-pelin luojan uusi peli, jolla ilmeisesti ei ole edes vielä nimeä ja videolla on kehittäjän lyhyt haastattelu sekä erittäin vähän paljasta, mutta tunnelmallinen teaser traileri.

Mario Maker

Uudella Mario Maker trailerilla nähdään lisää ominaisuuksia mitä kyseinen peli tai sovellus tarjoaa niille jotka haluavat luoda oman 2D Mario kokemuksen muille pelaajille. Nyt grafiikkatyyleihin on lisättyä alkuperäisen Super Mario Bros. -pelin ja New Super Mario Bros. -pelin lisäksi myös Super Marios Bros. 3:sesta ja Super Mario Worldista tutut grafiikkatyylit.

Wii U:n omistaja tämä kuuluu ehdottomasti eniten odottamiini peleihin.


Mario Maker – Trailer Game Awards 2014 by Gamekult

Battlefield Hardline

Onko tässä vihdoinkin Battlefield-peli, jonka yksinpelikampanjassa on yhtään potentiaalia? Toivon sillä olen tällaisen rikostelevisiosarjan fani ja jos tämä vain on kunnolla toteutettu niin tässä saattaa olla yksinpelin takia ostamisen arvoinen Battlefield-peli. Moninpelille voi sitten antaa myös mahkun, kun kerran samassa paketissa tulee, itse moninpelin takia en kuitenkaan innostu tästä.


Battlefield Hardline – Single Player Story… by TheBestViews

Olihan siellä vielä jokunen semisti kiinnosta peli joukossa, mutta tässä ne parhaimmat. Huomenna sitten PlayStation Experience, eli lisää parhaimpia trailereita luvassa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *