Tag Archives: 2013

Gamescom 2013, Köln, Saksa Osa 2 Microsoft

Kesä on pelaajalle ihmeiden aikaa, kun pelialan tapahtumia riittää kesän jokaiselle kuukaudelle. Alan arvostetuimman tapahtuman E3:sen lisäksi näin elokuussa pidetään yleisölle avoin Gamescom Kölnissä, Saksassa. Joten kirjoitan vähän mietteitäni tapahtuman tarjonnasta. Itse en ole paikan päällä joten eri sivustojen materiaalin pohjalta mennään.

E3 2013 Parhaat pelit

Otsikointi voi olla hieman harhaanjohtava, koska käytännössä kyse on peleistä mitä ei kokonaisuudessaan ole vielä kukaan päässyt pelaamaan ja allekirjoittanut vain nähnyt videoista, internetin pelisivustojen demoista ja haastatteluista. Mutta ei anneta sen hämätä, Käyn ensin alustakohtaisesti mielenkiintoisimmat nimikkeet läpi ja lopuksi listaan tämän vuoden E3 suosikkini.

E3 2013 Microsoft ja Sony

Tämän vuoden E3 (Electronic Entertainment Expo) oli ja meni kesäkuun alussa ja piti taas sisällään videopeliharrastajan mielenkiintoisimmat julkistukset peleistä aina kahdeksannen sukupolven pelikonsoleihin Sonylta ja Microsoftilta. Toki Sony julkisti PlayStation 4:sen jo helmikuussa ja Microsoft Xbox Onen viime kuussa, mutta E3:ssa saatiin vahvistus moneen asiaan, kuten Sonyn käytettyjen pelien politiikkaan ja vastaus Microsoftin ajamaan kerran vuorokaudessa online check-in politiikkaan.