Tag Archives: artikkeli

Kadonnut artikkeli pelien keräilystä!

Löysin tässä sattumoisin palvelimeltani yhden vanhan tekstin, jota en ole muistanut ikinä julkaista. Tämä on kirjoitettu noin vuosi sitten. Suunnilleen samoihin aikoihin, kun päätin alkaa keräilemään pelejä ja nämä olivat ajatukseni aiheesta silloin. Nykyään keräilen hieman laajemmalla mittakaavalla, mutta en kuitenkaan periaatteella kaikki pelit kelpaa ja on saatava mitä eteen tulee. Kuvassa kolme ensimmäistä puhtaasti keräilymielessä hankkimaani peliä vuoden takaa! Tomb Raider, Tomb Raider II: Starring Lara Croft ja Tomb Raider III: Adventure of Lara Croft Sony PlayStationille.

Netflix: Fiilarit

Päätin tässä kokeilla tätä Netflixiä sitten vihdoinkin. Olen kuullut kyseisestä palvelusta paljon jo ennen sen Suomeen rantautumista. Mutta jotenkin aina vaan jäänyt koittamatta vaikka ilmaista kuukautta tarjoillaankin, eikä Netflixin kuukausi hinta nyt niin päätä huimaava ole. Nyt sitten vihdoin päätin heittäytyä PlayStation 3 –konsolin kautta Netflixin maailmaan, kun en uusinta Nikitaa enään kyseenalaisin keinoin saanut. Jospa Netflixistä sitten.

Suomalainen rallikansa

Aloin tässä käymään Suomen MM-rallissa taas vuonna 2008 pitkän tauon jälkeen. Edellinen kerta taitaa sijoittua vuoteen 2000. Paljon on muuttunut, tehdastalleja on mukana vain pari, 2008 oli vielä Suzuki mukana joten niitä oli kolme ja pätkiäkin ajetaan murto-osa verrattuna vanhoihin hyviin aikoihin. Mutta tunnelma on silti hyvä, kunhan meteliä riittää ja autot menee lujaa ja heittää kiviä katsojien naamalle. Ennen myös muutkin voittivat kilpailuja kuin Sébastien Loeb.