Mortal Kombat X ja uudet kujeet

Odotan uutta Mortal Kombat peliä siinä missä muutkin sarjan vanhat sekä uudet ystävät, mutta minulla on myös negatiivisia ajatuksia tästä NetherRealm Studiosin uusimmasta ja ajattelin kirjoittaa niistä muutaman sanasen tänne.

Mortal Kombat X näyttää graafisesti erittäin pätevältä kaikkine uusine raakuuksineen ja yksityiskohtineen. Ihan ensimmäisenä minun täytyy puuttua tuohon hahmojen uuteen ulkoasuun ja siihen kuinka itse pelin kehittäjät ovat toitottaneet, että tällä kertaa pelin naishahmot (joita on muuten huomattavan vähän, pelin rosterikin on harmittavan pieni) ovat ns. realistisemmissa mittasuhteissa ja varmaan sitä ovatkin, poissa ovat kauheat silikonipallotissit naishahmoilta edellisen pelin tapaa, mikä on toisaalta ihan tervetullut asia, koska alun perin se mikä itseäni Mortal Kombat -peleissä viehätti oli nimenomaan realistisen näköiset hahmot. Se pisti nuoren pelaajan silmään kovasta tuolla kultaisella 16-bittisten aikakaudella.

Kuitenkin samaan aikaan mieshahmot ovat poikkeuksetta kauheita hulkkeja steroideissa. Esim. Kano oli maailmansivun Mortal Kombat peleissä erittäin laiha mies (Richard Divzio), kunnes rooliin valittiin ensimmäisessä Mortal Kombat -elokuvassa riski mies (Trevor Goddard).

Tässä tasa-arvon runtelemassa yhteiskunnassa ja varsinkin peliteollisuudessa viime vuosina niin miksi ihmeessä pelin mieshahmoja ei ole pyritty muokkaamaan realistisempaan suuntaan? Tai niin kuin pelin kehittäjät sanoivat ”realistisemmissa mittasuhteissa”. Jos minulta kysytään, niin jos pelissä on steroideissa olevat hulkmiehet niin sitten pitäisi olla myös stringeissä taistelevat (jos muuten myöhemmässä lisää) silikonitissinaiset. Tasa-arvoa, näetkös? Päivän lopussa ottaisin täysin ihmisiä vastaavat hahmomallit niin kuin Mortal Kombatissa oli alun perin tapana. Minulle Mortal Kombat oli aina ”se peli jossa on oikean ihmisen näköiset hahmot ja raakaa väkivaltaa”.

Hahmojen vaatteet

Toinen negatiivisen spinnin päässäni saanut asia tässä uudessa Mortal Kombat X -pelissä on nimenomaan hahmojen vaatetus. Ensinnäkin peli näyttää vielä värittömämmältä, kuin sarjan edellinen osa, mikä on yksi nykypelien vitsaus mielestäni, että värejä ei saa käyttää ja tämä heijastaa suoraan hahmojen tylsään lookiin.

Esim. naishahmoilla on Mortal Kombat X:ssä ensimmäistä kertaa pääasiassa kaikilla housut jalassa, toisin kun perinteisesti Mortal Kombat -peleissä on totuttu näkemään. Yleensä melkein ainut nainen Mortal Kombatissa jolla on ollut aina varsinaiset housut sanan varsinaisessa merkityksessä on ollut Sonya Blade.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisella naisella pitäisi olla edellisen pelin (Mortal Kombat, 2011) tapaan g-stringit, mutta sen sijaan Mortal Kombatissa naisilla on pääasiassa ollut ns. täysi uimapuku -tyyppinen asu ja pitkät saappaat. Ainakin minulle se on se sellainen ”Mortal Kombat -juttu”, tyyli jota odotan, mutta Mortal Kombat X:ssä en tule saamaan, paitsi tietysti joiden ”Klassic skinen” kautta, joista varmaan niistäkin suurin osa on DLC:tä.

Että ei mene pelkistä naishahmoista puhumiseksi niin mainitaan esim. vielä Reptile, joka aikanaan oli yksi lempihahmoistani Mortal Kombatissa, varsinkin sarjan toisessa osassa ja aina sarjan neljänteen osaan asti, jossa Reptile muuttui ensimmäisen kerran typerän näköiseksi liskoksi. Liskohan se on toki, mutta hahmo oli paljon ”coolimpi” silloin, kun se oli varsinaisesti pelin vihreä ninja.

Okei tuo ninja hahmo design vain erivärisinä kuten Ermac, Rain, Smoke jne. oli ehkä laiskaa hahmosuunnittelua parhaimmillaan, mutta silti ainakin allekirjoittaneen mielestä parempi, kun nykyinen Reptile, nykyinen tyhmän näköinen Ermac jne. Nykypäivän näkökulmasta tuo, että nämä hahmotkin olivat pelin ninja-tyylisiä hahmoja, on varsin nostalginen. Ninjat pitäisi mielestäni tuoda takaisin Mortal Kombatiin. Vähintään edes avattavaksi sisällöksi eli nykyään DLC-sisällöksi.

Tuo pelaamalla avattava sisältö on muuten yksi nykypäivänä tappelupeleistä puuttuva ominaisuus ja ominaisuus josta ennen vanhaan tappelupeleissä nautin suuresti. Juurikin pelaamisen kautta aukeavista hahmoista, puvuista, areenoista ja nimenomaan näyttävästi esirenderöidyistä animaatioista.

Fatalityt ja niiden typerä hassuus

Fatalityt ovat luonnollisesti tärkeä osa Mortal Kombatia ja yksi syy sarjan suosioon vielä vuosienkin vai pitäisikö tässä vaiheessa jo sanoa vuosikymmentenkin jälkeen. Kuitenkin mielestäni edellisen kerran varsinaisesti loistavat lopetusliikkeet oli Mortal Kombat II -pelissä, jolloin ne eivät vielä olleet laiskoja suunnittelultaan, kuten jo sarjan kolmannessa osassa, tai muuten vaan typeriä ja hassuja niin kuin sarjan myöhemmissä osissa.

Onhan ne edelleen hyvinkin raakoja ja graafisia, mutta kahden ensimmäisen pelin vakavampi ja ultraväkivaltainen lähestymistapa pelin fatalityihin on sen jälkeen puuttunut. Myöskin turha kikkailu (joka tekee niistä hassuja) pilaa monen lopetusliikkeen ainakin minun mielestäni. Jotenkin paljon vakuuttavampi ja iskevämpi lopetusliike on joku yksinkertainen, mutta selvästi todella väkivaltainen teko, kuten yksinkertainen saman tien ilman kikkailua ja vain ja ainoastaan pään irti repäiseminen tai käsien irti riuhtaisu ala Mortal Kombat II. Hyvänä esimerkkinä näin Cassie Cagen uuden brutalityn MK X:ssä, joka oli vaan yksinkertainen vastustajan naaman paskaksi paiskominen vaikutti realistiselta ja todella raa’alta tavalta päättää jo maahan lyödyn vastustajan elämä. Näitä lisää niiden hassuttelujen sijaan.

Kun lopetusliikkeistä ja hassuttelusta puhutaan, niin friendship-lopetusliikkeet saisivat myös tehdä paluun vaikka kehittäjä kuinka sanoisi, että ”ei sovi pelin luonteeseen”. Vanhana Mortal Kombat fanina taas sanon, että todellakin sopii pelin luonteeseen jo nostalgiasyistä sekä nuo friendshipit on oikea paikka sille hassuttelulle eikä varsinaiset fatalityt.

Peli tulee olemaan loistava

Kaikista näistä negatiivisista ja ei niin hienoista uudistuksista huolimatta odotan peliä innolla ja se tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan loistava peli enkä malta odottaa, että pääsen pelaamaan sitä PlayStation 4:lläni ja osallistumaan pelin mukanaan tuomaan mielenkiintoiseen Faction Warfareen.

Tulen tekemään pelistä luonnollisesti myös videoita Youtube-kanavalleni sekä striimaamaan sitä Twitch-kanavallani. Jos haluat esim. liittyä kanssani samaan liittoumaan pelissä jne. niin vieraile Facebook-sivullani ja jätä kommenttia tai yksityisviestiä. Voit myös jättää kommenttia itse artikkelista ja mitä mieltä olet tulevasta Mortal Kombat X -pelistä ja/tai Mortal Kombat -sarjasta ylipäätään, se ei vaadi edes rekisteröitymistä.

One thought on “Mortal Kombat X ja uudet kujeet”

  1. Hiton hienot grafiikat. Kyllä tällaiset pelit on nannaa kun on hakannut pienestä pitäen jo ensimmäistä. Hienoa nähdä pelin kehitys.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *