Nintendo Switchin hinnaksi ennustetaan alle 250 euroa

Japanilainen arvostettu talousjulkaisu Nikkei on ennustanut Nintendon vielä toistaiseksi maaliskuulle päivätyn uuden pelikonsolin Nintendo Switchin hintaluokaksi noin 25 000 jeniä eli noin 200 euroa ja että Switch olisi kilpailukykyinen muiden konsoleiden rinnalla tuossa hintaluokassa. PS4 Pro maksaa Japanissa noin 45 000 jeniä eli noin 370 euroa. Joten Suomen myyntihinnaksi voisi karkeasti arvioida noin 250 euroa. Verrokiksi vielä Wii U:n julkaisun aikaan sen myyntihinta Japanissa oli 26 250 jeniä eli noin 215 euroa. Nikkei on aikaisemmin onnistunut arvioimaan yksityiskohtia mm. Nintendo DSi:stä, 3DS:tä ja Wii U:sta.

Minulle itselleni Nintendo Switchin ehdoton kipurajahinta on 200 euroa jos hyvää sisältöä on tarjolla tarpeeksi (lue. muutakin kuin Nintendon first party pelejä). Kun taas 150-170 eurolla konsoli voisi valua kaupasta kotiin lähes heti julkaisun jälkeen, mutta uumoilulla 250 eurolla kyllä odotan ensin, että miten laite otetaan vastaan ja kuinka pitkään kolmannen osapuolen kehittäjien tuki laitteelle kestää. Jos Nintendo 3DS-yleisö ottaa laitteen vastaan joukoittain, niin ennustaisin Switchille valoisaa tulevaisuutta myös third party -pelien suhteen ja ylipäätään hyviä myyntilukuja.

Loppuun sanoisinkin, että jos nautit 3DS:llä pelaamisesta, niin kehotan päivittämään Nintendo Switchiin, koska juuri sitä Nintendo haluaa. Tämä on 3DS:n seuraaja vaikka Nintendo ei sitä vielä myönnäkkään. Sanoivat myös aikanaan, että DS ei ole Game Boyn seuraaja, kas miten kävikään. Myöskin Wiin julkaisun aikoihin sen ei pitänyt olla GameCuben korvaaja. Konsoli myi 100 miljoonaa kappaletta ja ääni muuttui kellossa myös silloin. Eli jos haluat Switchin menestyvän, niin päivitä 3DS:stä tähän. Vain Switchin hyvät myynnit sen alkutaipaleella takaa tulevaisuudessa kolmansien osapuolien tuen laitteelle.

Lähde: Pelaajalehti ja Endgadget

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *