Pelit jotka kaipaavat jatko-osia

Uutta! Katso ensimmäinen osa aiheeseen liittyvästä videosarjasta! Tästä tai alta upotetusta soittimesta.

Hei pitkästä aikaa! On jäänyt tässä syyskuun lopussa ja lokakuun alkupuolella kirjoittelu hieman vähälle sellaisen pikkuilmiön saattelemana, kuin Grand Theft Auto V. Tarkoituksena on siitäkin jonkinlainen juttu vääntää jossain vaiheessa. Nyt kun pelin yksinpeli puoli on kohtuu hyvin paketissa (kolme läpipeluuta). Ennen artikkelia täytyy vielä päästä rymistelemään pelin online puolella, mutta ainakin tähän asti en ole päässyt edes serverille.

Katselin tässä internetistä paljon videoita retropeleistä ja pelien keräilystä. Törmäsin monesti tähän aiheeseen, että mitkä pelit olivat mahtavia aikanaan, mutta ei syystä tai toisesta ikinä saaneet jatko-osia. Nämä listat ovat lähes poikkeuksetta ihmisten henkilökohtaisia mielipiteitä ja aina sieltä täältä löytyy myös peli mihin tosiaan on itsekin aikanaan odotellut turhaan jatkoa. Joten päätin tehdä oman listan peleistä mihin aikanaan tai nykyäänkin olen kaivannut jatkoa. Otan mukaan yksittäiset pelit, peli sarjat sekä ihan peli genret. Eli ei mitään tiukkaa bullshittiä vaan ihan yleisesti ja tämä lista siis ihan vain oman mielipiteeni mukainen. Let’s go!

Streets Of Rage ja Fighting Force, koko beat ’em up genre

Tämä vuonna 1991 Segan julkaisema peli Mega Drivelle oli vastaus Capcomin Super Nintendolle julkaisemalle Final Fightille. Ja voi pojat mikä peli se oli, ainakin joidenkin mielestä. Mutta itse pelasin vasta sarjan toista osaa Streets of Rage 2:ta, joka oli vielä parempi. Se ei vain ollut hienompi ja parempi kuin ensimmäinen osa, mutta ainakin omasta mielestäni todellinen Final Fightin tappaja. Vaikka en itse pelannut Final Fightista muuta kuin Amiga versiota, mutta voin sanoa, että vaikka se olisi millä alustalla ollut niin se ei olisi pärjännyt Streets Of Rage 2:lle.

Sarjaan tuli vielä kolmaskin osa, mutta siinä oli suttuisemmat grafiikat ja huonommat musiikit ja itse toimintakin oli vähän tönkköä verrattuna edelliseen osaan, mutta peli oli ihan pelattavaa viihdettä silti.

Tästä päästäänkin asiaan mikä tulee mieleen, kun näitä vanhoja beat ’em up pelejä muistelee tai pelailee, että eihän näitä edes tehdä enää nykyään! En muista ainuttakaan sitten Nintendo 64:sen Fighting Force 64:n vuonna 1999, joka oli käytännössä porttaus sarjan ensimmäisestä osasta PlayStationilta (1997).

Fighting Force
Jokainen beat ’em up tarvisee lihaskimpun yhdeksi pelattavaksi hahmoksi.
Fighting Force
Vähäpukeiset naiset kuuluvat myös genreen.
Fighting Force
Fighting Forcessa oli neljä pelattavaa hahmoa. Oma suosikkini oli Mace.

Fighting Force sai jatkoa vuonna 1999 alkuperäisellä PlayStationilla, mutta tässä pelissä oli pari ongelmaa, jotka tappoi myös koko sarjan. Siitä nimittäin puuttui moninpeli täysin. Vanha kunnon beat ’em up genre ja vain yksinpeli? Tulee mieleen ihan SNES versio tuosta… jep, Final Fightista. Toisena se sijoittui johonkin super tulevaisuuteen kyborgeineen, joten jo siinäkin mentiin niin kauas pelin alkuperäisestä aiheesta, että ei voi kun ihmetellä mitä siellä suunnittelijoiden päässä liikkui tuota jatko-osaa tehdessä.

Bushido Blade PlayStationilla

Tämä oli outo lintu taistelupelien välillä vähän yksitoikkoisessa kaartissa. Peli julkaistiin PlayStationille vuonna 1997. Pelissä oli sellainen kunnon vanhan ajan Japanin tunnelma ja taistelijat katana-miekkoineen. En alkuun odottanut peliltä paljoa, mutta ensimmäistä kertaa kun peliä pelasin se oli kaveriani vastaan kaksinpelissä ja yllätyin aika isosti, kun ensimmäinen miekan sivallus tappoi kaverini ohjaaman hahmon. Se oli jotain aivan uskomatonta! Taistelupeli missä ei ole energia palkkeja jotka määrittävät koska pelaajalta lähtee henki. Yksi oikein kunnolla osunut hyökkäys riitti kaatamaan vastustajan.

Myös tämä peli poiki ainakin yhden jatko-osan, mutta en tiedä kuinka paljon se poikkesi tai ei poikennut alkuperäisestä, koska en ikinä sitä päässyt pelaamaan, mutta kuitenkin olisi hauska nähdä tähän sarjaan jatko-osa nykykonsoleille tai mikä parempi niin seuraavan sukupolven konsoleille, ehkä jopa PC:lle. Nämä toimivat konsoleilla ongelmitta, joten en panisi pahakseni esim. PS4 yksinoikeudesta.

Age of Conan: Hyborian Adventures

Kyllä, Age of Conan MMO PC:llä, joka julkaistiin vuonna 2008. Alkuperäiseltä nimeltään Age of Conan: Hyborian Adventures ja perinteisellä kuukausimaksullisella maksupolitiikalla toimiva MMORPG, mutta myöhemmin muutettiin free to playksi varustekaupalla varustettuna ja uudelleen nimettynä Age of Conan: Unchained. Tässä kohtaa peli käytännössä kuoli minulle.

Age of Conan
Age of Conanin kulta-aikaa. Assassin fatality meneillään.

Syy miksi haluan tähän peliin todellisen jatko-osan, joka vielä mieluiten on nimetty ihan Age of Conan 2 tai Age of Conan: Hyborian Adventures 2 (ehkä jopa ihan kuukausimaksun kera, jos se on vaatimus laadukkaan MMO-pelin luomiseksi) on se, että tässä pelissä oli kaikkein paras ja onnistunein tunnelma ikinä. Teknisesti peli ei ehkä ole paras mitä MMO genressä on nähty (mahdotonta Funcomille, The Secret World), mutta siis immersion luonnissa tämä peli onnistui täydellisesti. Ehkä jopa paremmin, kuin alkuperäinen Star Wars Galaxies, joka muuten on toinen peli mistä olisi enemmän kuin mahtavaa nähdä suora rehellinen jatko-osa nimettynä Star Wars Galaxies 2.

Eli ottakaa alkuperäinen idea, Conan the Barbarian teema ja kykenevämpi kehittäjä, kuin Funcom. Ja samaan rahaan vielä lisätään tuo, että Star Wars Galaxies tarvitsee sen jatko-osan. Varsinkin, kun ei ole tällä hetkellä hyvää Star Wars MMO-peliä, nimittäin Star Wars: The Old Republic kärsii omista ongelmistaan ja varsinkin samasta syövästä, kuin nykyinen Age of Conan: Unchained. Ja alkuperäiseen Star Wars trilogiaan perustuva peli olisi satatuhatta kertaa mielenkiintoisempi, kuin tämä vanha tasavalta.

Lisää Star Warsia, Battlefront ja Jedi Knight –sarjat

Vaikkakin uusi Battlefront peli on tulossa jossain vaiheessa tulevaisuudessa niin on sitä jo ehditty kaivatakin. Vaikka en itse olekaan aikaisempia Battlefront pelejä muuta kuin vain ohimennen kokeillut niin ymmärrän yskän. Nykyisellä teknologialla aiheesta saisi raavittua aika massiivisen Star Wars kokemuksen kasaan, joka keskittyy siis sotatantereille.


Star Wars: Battlefront teaser E3 2013

Sitten se Jedi Knight. Ensimmäistä osaa en ikinä pelannut, mutta ei anneta sen hämätä. Niin kuin monista muistakin pelisarjoista tästäkin pelasin vasta kakkososaa eli siis yleensä sitä hiottua osaa. Jedi Knight II: Jedi Outcast julkaistiin vuonna 2002 ja siinä käytettiin Quake III pelimoottoria, mikä on yksi syy pelin menestykseen. Se ei vain taikonut siihen aikaan parasta silmäkarkkia ruudulle vaan mahdollisti pelin monipuolisen modattavuuden ja tähän peliin niitä modeja riitti.

Pelin yksinpelikampanja ei ollut kovin erikoinen ja alkuun hieman tylsähkö normaali ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, kun pelaaja odotti Jedejä ja valomiekkoja niin jouduit ennen niitä pelaamaan muutaman tunnin ihan jotain muuta, samalla kun pelin päähahmo Kyle Katarn etsi itseään ja kadotettuja Jedivoimia.

Moninpelissä olikin sitten tämän pelin suola mahtavine valomiekka kaksintaisteluineen. Sitä hakattiin kaveriporukalla lähiverkossa ja internetin yli sellaisia määriä, että heikompaa hirvittää. Tämä peli taitaa olla myös GTA-pelien ohella yksi niistä eniten modatuista PC-peleistä ikinä.

Jedi Knight II: Jedi Outcast
Täällä on monet duelit käyty aikanaan!

Jedi Knight II: Jedi Outcast poiki vielä jatko-osan Jedi Academyn vuonna 2003, mutta ainakaan henkilökohtaisesti en pitänyt tästä pelistä niin paljoa, vaikka sen yksinpeli alkoikin vauhdikkaammin Luke Skywalkerin Jedi koulun merkeissä. Mutta se totuus oli, että emme tarvinneet tätä peliä vielä 2003. Me pelattiin Jedi Outcastin modattua moninpeliä vielä täysillä tuolloin. Nyt kun sarja ei ole nähnyt jatko-osaa yli kymmeneen vuoteen niin ehkä olisi pian aika saada uusi Jedi Knight peli? Totta puhuen haluaisin enemmän uuden Jedi Knight pelin, kuin Battlefront pelin, mutta se saa kelvata siihen asti korvikkeena.

Saatoin tätä kirjottaessa unohtaa ties kuinka hyviä pelejä joihin ei ole nähty jatko-osia vuosiin tai muuten vaan pelejä joita en ole itse pelannut. Jos olet kaipaillut itse jatkoa rakastamiisi peleihin, mutta turhaan, mainitse siitä kommentoimalla!

PS. Yritän saada kuukauden retron vielä tämän kuun puolella pihalle, nyt kun suurin GTA-vllitys on ohi.

3 thoughts on “Pelit jotka kaipaavat jatko-osia”

  1. Olin täysin unohtanut Fighting Forcen, nyt kaikki palautuu mieleen! Siihen maailmanaikaan se oli parasta hupia mätkiä ukkoja ja poliisiautoja. Samoin Bushido Bladen kertatapot teki väristyksiä. Hyvä lista! Jedikin oli yksi myöhemmistä lemppareista pc:llä ^^

    1. Kunpa aito “Beat ’em up” tekisi vielä paluun ihan suuren budjetin mittakaavassa joskus, ehkä jos pc alustana jatkaa kasvamistaan, koska alustalla on edullisempi ottaa riskejä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *